maanantai 24. maaliskuuta 2014

Esimiehen taito saada kaikki muut vihaamaan toisiaan

Tämä on varmasti jokaiselle narsistisen esimiehen alaiselle tuttu juttu. Puhutaan niin paljon ristiin, ettei kukaan osaa epäilläkään esimiehen valehtelevan.

Kuulin muutaman vuoden aikana niin paljon kritiikkiä muiden työntekijöiden työtehosta, ideoista ja käyttäytymisestä, että esimiehen status hyvänä työntekijänä nousi silmissäni huomattavasti. Hän kun tehokkaana ihmisenä joutui marttyyrinä korjaamaan kaikkien virheet ja oli se laastari, jota ilman työpaikkamme ei olisi selvinnyt. Muiden "tekoset" aiheuttivat hänelle järjettömän määrän lisätyötä. Kukaan muu ei tehnyt mitään oikein tai tehokkaasti, paitsi tietenkin minä hänen luottohenkilönään. Eipä käynyt kertaakaan mielessä, että mikään hänen sanomisistaan ei pidä oikeasti paikkaansa. Kiitos taidokkaan ja vakuuttavan valehtelun.

Jälkikäteen olen kuullut, että minusta on sanottu työtovereilleni lähes kaikki samat asiat, jotka esimies on haukkunut työkavereistani minulle. Ympäri käydään yhteen tullaan, mutta mitään ei sanota päin naamaa.



Parasta antia on ollut saada kuulla, kuinka esimies on sanonut muille, että haluaa päästä minusta eroon. Kuitenkin muutaman minuutin päästä sanoi samaa minulle muista työntekijöistä. Eroon on päästävä.

Loistava esimerkki oli myös se, kun eräs työnantajamme päätös ei mennyt niin kuin hän halusi. Siitä seurasi kaikkien aikojen kovin aiheeton lyttääminen. Esimies otti kaiken kunnian kaikesta tekemästäni työstä, mitä olin viime aikoina tehnyt ja laittoi kaiken peliin mustamaalaamisekseni. Luuli raukka että olin ko. päätöksenteon tuloksen takana, vaikka se ei pitänyt lainkaan paikkaansa. Narsisti ei epäonnistumista hyväksy.

Koska esimies osaa pelata kaiken niin hyvin, ei tämä(kään) tullut selville silloin, kun olisi pitänyt. Ihmiset ovat hiljaa, koska uskovat kaiken mitä sanotaan. Näin kävi myös minulle. Ihmiset alkavat vihata toisiaan, paitsi esimiestä, jolloin pelikenttä on selvä. Narsisti voittaa!