keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Tilannepäivitystä

Edellisestä postauksesta on monta kuukautta aikaa ja sain siihen kommentin, joka sai palaamaan tänne blogiin. Selasin muutaman kirjoittamani postauksen läpi ja jouduin lopettamaan heti, koska en tunnistanut niistä itseäni. Kuten ex-työkaverillenikin (joka tietää blogista) totesin, en tunnista itseäni aiemmista teksteistä, saati sitten muista niitä. En ymmärrä, miten pystyin viime talvena kirjoittamaan asioista noin konkreettisesti ja kepeästi. Ahdistaa, missä mielentilassa olen silloin ollut. Olen miettinyt, että poistan koko blogin ja jonkin ajan kuluttua aloittaisin uudelleen.

Enää en aiheesta vitsailisi yhtään. En edes uskalla katsoa, mitä olen kirjoittanut. Kuten työpsykologini sanoi viime talvena, olin kuulemma shokissa. Nyt vihdoin ymmärrän mitä hän tarkoitti.

Irtisanoutumisen jälkeen asiat iskivät tajuntaani 3 kk jäljessä ja tämän hetkistä oloani en voi edes kuvailla. En ikinä olisi uskonut, että olen nyt tässä tilassa. Yksi ihminen myrkyttää lähes kaikki vastaan. Pelottavaa, psykopaattista ja sairasta. Monta vuotta turhaa työtä.

Ex-esimies jatkaa edelleen vanhassa työpaikassani. Parempana kuin koskaan ennen. Haluaisin vain tietää, koska hän (SE) taas jää kiinni. Todennäköisesti on nyt niin paljon taitavampi, että siihen menee aikaa.

Ahdistaa ja suoraan sanottuna vituttaa. Osa hovista jatkaa edelleen hänen rinnallaan ja uskoo kaiken. Ei ole voimia lähteä oikomaan mitään, vaikka valehtelu esimerkiksi minusta jatkuu edelleen.

En toivo tätä kenellekään!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki kääntyy vielä hyväksi. Olit rohkea kun lähdit <3

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen samassa tilanteessa. Narsistinen esimies, toimitusjohtaja, myrkyttää koko organisaation. Itse olen sairauslomalla, ollut jo puoli vuotta. Entinen tiimini on hermoraunio, kaikki voivat huonosti ja käyvät lääkärillä, syövät lääkkeitä nukkuakseen ja jaksaakseen. Minun pitäisi palata töihin mutta tiedän mikä helvetti siellä odottaa, mikään ei muutu. Itseäni suojellakseni aion irtisanoutua ja alkaa rakentaa uutta elämää.