Olin entisen työkaverini, eli nykyisen esimieheni manipuloinnin ja valheiden vastaanotin lähes kaksi vuotta. Uskoin kaiken ja todella luulin vian olevan aina kaikissa muissa, mikäli hänen tehtäväalueellaan ilmeni virheitä. Olivat ne sitten isoja tai mitättömän pieniä. Vika ei ollut missään nimessä koskaan hänen ja kaikkeen löytyi erittäin uskottavia selityksiä, täysin pokerinaamalla kerrottuna. Kuulin noiden kahden vuoden aikana, nyt jälkikäteen ajateltuna, uskomattomia juttuja myös työyhteisön ulkopuolisista henkilöistä. Uskoin, myötäilin ja ihmettelin ääneen. Ei tullut mieleenikään, että minulle valehdellaan jatkuvasti.
Luulin että hän on lojaali edes minulle, koska päin naamaa ei sanottu koskaan pienintäkään poikkisanaa tai eriävää mielipidettä. Olimme aina kaikesta samaa mieltä ja työnteko luisti muitta mutkitta. Tulipahan todistettua sekin, ettei esimieheni ole lojaali kenellekään. Kaikki yhteiset tuttavamme, puolitutut ja minulle täysin tuntemattomatkin ihmiset ovat saaneet osansa hyvinkin rankasta ja asiattomasta arvostelusta ja haukkumisesta. Esimies ei edelleenkään voi sanoa kenellekään mitään suoraan, vaan ainoastaan selän takana muille.
Monissa narsismia käsittelevissä tutkimuksissa ja kirjoituksissa viitataan narsistin hoviin. Ylhäisessä ja erityisessä hovissa ovat juuri ne ihmiset, jotka uskovat, ymmärtävät ja kunnioittavat häntä. Kuuluin itsekin esimieheni hoviin ja se, miten olen hiljaisesti hyväksynyt toisten ihmisten haukkumisen ja perusteettoman arvostelun, on ehkäpä suurin katumukseni koko jutussa. Okei, rehellisyyden nimissä katumukseni ykkössijalle nousee se, etten lähtenyt työpaikastani heti kun asiat alkoivat selviämään minulle.
Vaikeaa tästä kaikesta on tehnyt se, etten tiedä kuinka monta vuotta historiaa minun täytyy katsoa "valhelasien" läpi. Mistä saakka asiat ovat alkaneet mennä täysin metsään? Kenelle on kerrottu ja minkälaisia asioita minusta on valehdeltu? Ken tietää. En ehkä edes halua tietää.
Olen ajatellut asiaa niin, että yhtä paljon minusta on puhuttu muille, kuin muista minulle.
Vaikka edellisessä postauksessa hehkutin narsistin strategisen pelaamisen olevan huippuluokkaa, omalla kohdallani esimieheni pelitaktiikka ei ole mennyt aina ihan putkeen. Todisteena harkitsemattomista raivonpuuskista ja arvosteluista muita kohtaan on monta kilometria sähköposteja. Lisäksi heti tilanteen tajuttuani aloin keräämään ihan itseänikin varten aineistoa, esimerkiksi kahden kesken käydyistä keskusteluistamme. Ne jos mitkä pitävät pään kasassa niinä hetkinä, kun usko omaan itseeni ja muistiini menee.
Eipä tarvitse ihmetellä enää yhtään miten ihmiset pysyvät hänen ympärillään. Jokainen luulee olevansa se "the special one". Ihan niin kuin minäkin luulin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti